torstai 31. tammikuuta 2013

Moro! Päivät ja viikot kuluu nopeaan, ollaan jo tammikuun viimeisessä päivässä, joten on varmaankin korkea aika jotain tänne blogiin kirjoittaa. Tammikuun aikana on jo monenlaista punttitapahtumaa ollut. Rautiossa on avoimia veteraanikorppuharkkoja pidetty jo kolmena lauantaina ja reenaajia on riittänyt. Kilpailukausi piirissämme käynnistyi kansallisilla Rautiossa 15. tammikuuta. Osanotto iltakisoihin oli ihan mukava. Piirinennätysten makuun päästiin veteraanipuolella, kun Eija Mustasaari ja Heikit, Rautapuro ja Niemelä antoivat enätyskiloille vauhtia. Mukava oli myös nähdä, että Katja Mattila ja Kimmo Keisala tekivät paluun lavoille vuosien tauon jälkeen. Keisalan paluu oli jopa niin vahva, että paikka Kalajoen SM-lavalle varmistui heti ensimmäisellä yrittämällä. Myös Roukalan Rene varmisti Rautiossa, että paikka SM-lavalla kuuluu hälle. Myös Jenna Koski, Rebekka Roukala ja Mikko Siermala kävivät tosissaan kisarajan kimppuun, tällä kertaa kuitenkin tuloksetta.
Naisten ja miesten piirinmestaruuksista nostettiin Lohtajan Mainingissa. Kisoihin ilmoittautui 39 nostajaa ja vaakalla kävi 35, 7 naista ja 28 miestä. Komeimmat lukemat koko Suomessa. Siitä saamme olla ylpeitä, että porukkaa oli noinkin paljon, toki enemmänkin saisi olla. Kisojen komeimmasta tuloksesta vastasi Miika Antti-Roiko, 345 kilon yhteistuloksen huipensi 200 kilon työntö. Piirinennätyksiä pm-kisoissa paranteli sama kolmikko kuin RK:n kansallisissa. Myöskin Kalajoen SM-rajoja yritti sama kolmikko kuin Rautiossa, mutta nytkään ei onni ollut mukana.
Lohtajan kisoissa nähtiin paljon pitkän kokemuksen omaavia nostajia. Heistä Pekka Torvi osallistui 28., Heikki Rautapuro 25., Markku Roukala 24., Hannu Niemi 18., Heikki Niemi 17., Eija Mustasaari 16. ja Pirjo Palosaari 15. kerran pm-nostoihin. Kansallista punttihistoriaa teki kuitenkin allekirjoittanut, jolle Lohtajan pm-nostot olivat 40. kerta ja kaikki osallistumiset ovat peräkkäisiä.
"Oli meikäläisellä vuorossa 40. peräkkäinen piirinmestaruuskisa, siitä mieli on hyvä eikä kroppakaan risa, nostin eka kerran asussa Alaviirteen Nuorisoseuran Urheilijoiden, ja nyt 40. kerta oli trikoissa Raution Kisailijoiden, Lohtajan Väiskistä putki vuonna 1974 lähti, olinko sitten tänään Lohtajan Mainingissa jonkinlainen tähti?, on siinä vuosien saatossa käytynä pm-kisaa monta, vaan ei ainuttakaan tuloksetonta, tänään oli tarjolla vain neljättä tilaa, mutta ei se mun fiilinkiä pilaa, jotta on tiettynä päivänä voinut olla kisalavalla, on kaikki silloin mennyt ihan hyvällä tavalla, saan olla saavutuksestani tosi onnekas, joten yrittäkääpä punttitoverit pistää tästä paremmaks, juhlakisan kunniaksi kevyttä käyntiä yläkaapilla, itseäni palkita voin ehkä muutamalla napanderilla."  Sisäinen Taberman
Lohtajan kisojen jälkeen ehti Kalajoen Junkkarit jo pitää pk/jv-kilpailut ja tänään yrittää Siermalan Mikko kolmannen ja vihoviimeisen kerran SM-rajan rikkomista OAK:n kansallisissa Rovaniemellä. Toivottavasti Mikolla natsaa kohilleen ja paikka SM-kotilavalle irtoaa.
 Helmikuulla on peruskoululaisilla mestaruuskisansa, korppuharkat jatkuu, yksi yhteistreeni/piirileiri on ohjelmassa, nostajat hioo kisakuntoa ja Junkkarit kisakoneistoa.

Punttiterveisin; Hanski