maanantai 13. heinäkuuta 2015

                                                     Reenejä, kisoja, yritystä ---> mitaleita, menestystä

Ennen kuin Suomen kolea ja sateinen kesä, kolean ja sateisen kevään jälkeen, ehtii vaihtua syksyksi, hieman kritisointia/palaverointia menneen talven ja kevään sekä alkukesän punttitapahtumista. Naiset ja miehet nostivat piirinmestaruuksista tammikuussa Kalajoella. Ilmoittautuneita oli 51 ja lavalla kävi 43 nostajaa, määrät tietenkin suurimpia Suomessa. Kisoissa nostettiin lukuisia piirinennätyksiä, mutta ennätysten suolana olivat Satu Niemelän ja Pirjo Palosaaren nostamat useat masters-SE:t.
Peruskoululaisten mestaruuskilpailuista Rovaniemeltä keskipohjalaiset koululaiset toivat 11 mitalia, Kalajoen ollessa kunnista kolmas.

Naiset ja miehet nostivat Suomen mestaruuksista helmikuussa Tampereella. Piirimme nostajista kuusi teki kisoihin oikeuttavan tulosrajan ja viisi heistä oli tositoimissa lavalla. Miesten osaltahan tulosrajoja tälle vuodelle nostettiin, ehkäpä liiankin koviksi suomalaisten nostajien tasoon nähden. Naisnostajistamme Jenna Koski oli yhteistuloksissa 5.tehden työnnössä ja yhteistuloksessa omat enkat ja 23-v. pe:t. Rebekka Roukala oli yhteistuloksissa 6. ja tempauksessa syntyi pe:t kolmeen ikäluokkaan. SM-kisojen paras naisnostaja oli Meri Ilmarinen.
Piirimme kolmesta miesnostajasta Kimmo Keisalan sijoitus oli 7. Viidestä piirimme nostajien saavuttamasta mitalista kaksi oli Sami Torven nostamaa. Tempauksessa ja yhteistuloksessa tuli pronssia, parempaankin olisi ollut mahkuja. Nuori tulevaisuuden lupaus, hyvin kehittynyt Jani Heikkinen  nosti upeasti kolme mitalia. Tempauskultaa sekä työntö- ja yhteistuloshopeaa tuli omilla ennätyksillä. Kisoista piiriimme vain 5 mitalia, pienin määrä vuosikausiin! SM-nostojen paras miesnostaja oli Milko Tokola ja mielenkiintoisin mestari, 49-vuotias Tommi Rinne. Seuroista Tampereen Pyrintö oli aivan ylivoimainen, RK oli 13. ja KJ 16.

Lohtajan Mainigissa nostettiin maaliskuussa piirinmestaruuksista 17-v. ja masters-ikäisten osalta. Samassa yhteydessä oli myös kansalliset kilpailut. Osanottajia oli hulppeasti, peräti 46 nostajaa. Junioreita oli 14 ja mastersnostajia 23, ja heistä peräti 19 miestä. Kisoissa tehtiin lukuisia masters-piirinennätyksiä ja seitsemästä masters-SE:stä vastasivat Satu Niemelä ja Pirjo Palosaari. Kansallisissa Jani Heikkinen kasasi eka kertaa 300 kilon yhteistuloksen.
Viikko Lohtajan kisoista oli piiriottelun vuoro Kauhajoella. Etelä-Pohjanmaa hallitsi ja vei voitot molemmissa otteluissa. Keski-Pohjanmaa oli miesten ottelussa toisena, mutta naisissa olimme ensimmäistä kertaa vasta kolmantena. Se on huolestuttavaa, kilpailevien naisnostajien määrää olisi saatava lisättyä, muuten jäämme pysyvästi muista piireistä. Mastersien SE-lukuja piiriottelussa murskasivat jälleen Satu & Pirjo, Satu 5 ja Pirjo 7 kertaa. Sami Torvi teki kaksi miesten pe:tä , työntö 131 ja yhteistulos 240 kiloa. Jani Heikkinen paransi yhteistulosenkkansa 302 kiloon.

Masters-SM Rovaniemellä oli aikamoinen mitalimenestys keskipohjalaisille nostajille. Piiriin tuli kaikkiaan 21 mitalia, 11 henkilökohtaista kultaa, 5 hopeaa ja 4 pronssia. Kaiken kruunasi Raution Kisailijoiden kolmas peräkkäinen joukkuekisan kultamitali ja näin saatiin " Poika " omaksi ÄrKoon kaappiin. Raution Kisailijoille tuli mestaruuksia 6, Lohtajan Veikoille 3 ja Kalajoen Junkkareille 2. Satu Niemelän SE-saldo oli 5 ja Pirjo Palosaaren 3 ja siihen pe: päälle. Pe-tuloksia parantelivat myös Ulla ja Keijo Rättyä sekä Heikki T. Niemi.

Georgiassa nostettiin huhtikuussa naisten ja miesten Euroopan mestaruuskilpailut. Suomen naisnostajat olivat mukana täydellä joukkueella ja joukkuekisassa tuli kaikkien aikojen paras sijoitus. 5. tila. Sini Kukkonen nosti nelikasissa SE:t ja PE:t työnnössä 82 ja yhteistuloksessa 146 kiloa, sijoitus 8. Sarjaa ylempänä Pauliina Utoslahti oli myös 8. ja nosti kaikki omat enkkansa. Sarjassa 58 kiloa Jenni Puputti oli 11. ja tempauksessa tuli oma enkka. Saara Leskinen oli Puputin jälkeen 12. Kuuskolmosissa Anna Everi oli ainut A-ryhmään päässyt suomalaisnostaja. Tempauksessa tuli oma enkka ja yhteistulos sivusi SE:tä, sijoitus 7. Seuraavassa sarjassa Anni Vuohijoki sivusi tempausenkkaansa ja teki uudet työnnössä ja yhteistuloksessa, sijoitus 12. Meri Ilmarisen sijoitus seiskaviidessä oli 10.
Miesten puolella Juho Seipäjärven sijoitus seiskaseiskassa oli 15. Miika Antti-Roiko oli ysineljän 10., mutta odotukset olivat kovemmat ja jotenkin pettymys jäi mielikuviin. Samassa sarjassa Eero Retulainen oli heti Miikan jälkeen seuraavana, työntöenkka ja sivuaminen yhteistuloksessa ovat lupauksia antavia. Superissa Teemu Roininen oli yhteistulosenkallaan 13.
Toukokuussa Kalajoen Junkkareiden iltakansallisissa Satu Niemelä paranteli SE-lukuja 7 ja Pirjo Palosaari 2kertaa 
17-vuotiaat nostivat Suomen mestaruuksista Porissa. Kisoissa oli vain 46 nostajaa, mikä ei tulevaisuuden kannalta vaikuta hyvältä. Piiristämmekään ei mukana ollut kuin 6 nostajaa. Määrä on liian vähäinen. Vaikka juniorinostajia oli piiristämme vähän, oli menestys kuitenkin hyvää luokkaa. Rene Roukala nosti kultaa, Jenna Koski ja Tuomas Särkilä hopeaa sekä Joonas Laurila pronssia. Särkilä myös säväytti ja yllätti työntämällä 15-v. SE:n.

20-vuotiaiden MM-kisoissa Puolassa sai suomalaiskolmikosta tuloksen vain " ihmepoika " Hannes Keskitalo. Hieman huvittaa tuo median hehkutus ihmepojasta. Markku Roukalakin nosti suunnilleen saman ikäisenä ja -painoisena samoja tuloksia eikä ihmepojasta puhuttu mitään. Kyllä Suomessa vuosien saatossa on monenlaista ihmepoikaa nähty, tulisipa kerrankin yksikin MacCaiveri pelastamaan suomalaista painonnostoa.
Simo Saaren muistokisoissa oli erittäin runsas osallistujamäärä. SE-tehtailu jatkui jälleen, Pirjolle 7 ja Sadulle 1 masters-SE. 
Walesissa mittailivat mastersnostajat voimiaan EM-kisojen merkeissä. keskipohjalaismenestyksestä vastasivat Heikki Niemelä ja Keijo Rättyä, EM-hopeaa molemmille. 
19. Hanskin Puntti nostettiin Raution kesäillassa 16 nostajan voimin. Masters-SE-tuloksia 10, Sadulle 3 ja Pirjolle 7.
Eräjärven Rönnin lavalla nostettiin singlair-menetelmällä tempauksen ja työnnön Suomen mestaruuksista. Miika Antti-Roiko oli paras molemmissa nostomuodoissa, tulokset vain hieman alakantissa. Nuorten sarjassa Jere Mäntylä tempaisi hopeaa.

Painonnostorintamalla on vuoden alkupuolella tapahtunut monenlaista. Painonnostoliittoon vaihtui puheenjohtaja, nyt menestystä haetaan Timo Kukkosen jihdolla. Taivaallisille nostolavoille siirtyivät iisalmelainen painonnostovaikuttaja Pentti Niskanen ja Oulun Pyrinnössä painonnostossa pitkään toiminut Tapani Sularanta. Ehkä kipeimmin suomalaista painonnostoväkeä kosketti Painonnostoliitonn entisen toiminnanjohtajan ja olympianostajan, Juhani Salakan yllättävä poismeno. Salakan aikana liitossa homma skulasi, niin hyvää toimihenkilöä Jussin sieltä lähdettyä ei liittoon ole löytynytkään. Salakka oli aina myös kiinnostunut, mitä keskipohjalaiselle painonnostolle kuuluu ja hänen kanssaan asiointi oli sujuvaa. 
Rion olympiakisat ovat reilun vuoden päästä. Onko suomalaisnostajilla sinne asiaa?? Naisista Anna Everi on ehkä lähimpänä kisalippua, vai tuleeko Meri Ilmarinen tahi joku muu, ehkäpä crosfitin puolelta, ohitse? Miehissä Miika Antti-Roiko sai Lontooseen äkkilähdön, tuleeko nyt paikkaa Rioon? Tuloksiin tulisi saada pikinmiten kymppi/laji lisää, jos paikkaa mielii, muuten saattaa länsi-rannikon suunnalta tulla suuri uhka..!

Piirimme painonnostotoimintaan on alkuvuoden aikana tullut kaksi uutta seuraa, Nordic-Power Kokkolasta ja Pohjois-Pohjanmaan Karhut Rautiosta. Hieman ironinen tuo Pohjois-Pohjanmaan Karhut, toimii Keski-Pohjanmaan piirissä, vaikka nimi muualle viittaakin. Hyvä vain, että saadaan uutta vipinää toimintaan. Tämä tulisi myös piirijaoston huomioida, esim. jaoston tulevassa kokoonpanossa ym.
Lähitulevaisuuden tapahtumista on Baltic-cup heinäkuun lopulla Virossa. Miellyttävänä yllätyksenä Suomen joukkueessa nostaa ÄrKoon nuori Jenna Koski. Syksyn suuri painonnostotapahtuma, masters-MM, nostetaan syyskuussa Rovaniemellä. Suomelta on kisoissa varsin massiivinen nostajajoukko ja piiristämmekin on kisoihin ilmoittautunut 12 nostajaa, Raution Kisailijoista 6, Lohtajan Veikoista 4 ja Kalajoen Junkkaresta 2. Ei muuta kuin reenejä ja syksyä odotellen!

Punttiterveisn; Hanski